Tapaustutkimuksia


Portugali: Digitaalisia järjestelmiä työterveyden ja -turvallisuuden seurantaa, ennaltaehkäisyä ja hälyttämistä varten jätehuollossa

Kiinteän jätteen käsittelystä huolehtivat työntekijät työskentelevät usein eristyksissä tai meluisissa tiloissa, joissa on kuljetushihnoja. Jos työntekijä loukkaantuu, kaatuu tai menettää tajuntansa, ensiavun viivästymisellä voi olla vakavia seurauksia. Portugalilainen jätehuoltoyhtiö Amarsul on siksi investoinut digitaaliteknologioihin, joilla seurataan työntekijöiden turvallisuutta ja terveyttä. Puettavat laitteet esimerkiksi tekevät automaattisen turvahälytyksen ensiavun lähettämiseksi, kun työntekijä ei pysty liikkumaan. Automaattiset kuljetushihnojen lukitusjärjestelmät puolestaan estävät vakavat vaaratilanteet tiloissa.

Amarsul on yksi tunnustuksen saaneista esimerkeistä 16. kertaa järjestettävässä Terveellinen työ – hyvän käytännön palkinnot -kilpailussa, jossa palkitaan työpaikan digitalisaatioon liittyvien riskien onnistuneita ehkäisy- ja hallintakeinoja.

Lataa pdf icon in: